Stora Hotellet

Vahva kahden vuosikymmenen kumppanuus

Keskellä viehättävää ruotsalaista Fjällbackan kalastajakylää sijaitsee Stora Hotellet (“Suuri Hotelli”), viehättävä boutique-hotelli joka avasi ovensa vuonna 1834. Kun yritys perustettiin, toimi se ensin majatalona ja kauppahallina, ja myöhemmin se muutettiin hotelliksi. Nykyään se on 3.5 tähden perheyritys, jonka omistaa yhdessä 70 perhettä Fjällbackassa, Ruotsissa.

Suuren Kapteeni Klassenin monet matkat ympäri maailman ovat olleet inspiraation lähteenä hotellin 23 huoneessa, joihin on lisätty hieman modernia ilmettä. Jokaisessa huoneessa on erityispiirteitä suoraan maasta, jota huone edustaa. Heillä on esimerkiksi laatat Marokosta, kankaat Intiasta ja sisustuselementit Karibialta. Haluaisitko viettää yön Mombasassa tai Jokohamassa?

Stora Hotellet

Stora Hotellet pyrkii tarjoamaan ikimuistoisia vierailuja keskittyen voimakkaasti ruokailukokemukseen. Rakennuksessa on kolme ravintolaa, joissa ruoka valmistetaan paikallisesti tuotetuista raaka-aineista. Lisäksi he tarjoavat useita elämyspaketteja, kuten hummerikalastusta kauniissa saaristossa, tai kulinaarisia oppitunteja Ruotsin huippupalkitulta kokilta Thomas Sjögreniltä. Rentoutumista etsivät voivat nauttia iltapäivällä pianobaarissa, josta on upeat näkymät Pohjanmerelle.

Daniel Gustafsson, Stora Hotellin hotellijohtaja sanoi: “Kun aloitin hotellijohtajana täällä, visioni oli tehdä Stora Hotelletista olohuone koko Fjällbackalle. Ylläpidämme korkeaa palvelutasoa vieraille ja pidämme kodikkaan ilmapiirin luomista erittäin tärkeänä. Fjällbackan paikalliset asukkaat tulevat tänne nauttimaan kahvista tai lukemaan sanomalehteä, kokoustamaan tai yksinkertaisesti rentoutumaan.”

Daniel Gustafsson

 

Vaatimukset

Kun koronapandemia iski keväällä 2020, Stora Hotellet, kuten monet muutkin, kärsivät peruuntuneista varauksista. He halusivat löytää tavan säästää rahaa ja tasapainottaa kassavirtaa vaikeina aikoina ja alkoivat etsiä lahjakorttiratkaisua.

Toinen vaatimus oli mahdollisuus tarjota vieraille tietoja aulan näytön ja hotellihuoneiden televisioruudun kautta. Olemassa oleva järjestelmä ei antanut heille riittävää hallintaa sisällöstä, jotta se voisi olla yhdenmukainen tuotemerkin ja hotellin perinteisen tunnelman kanssa.

Givito

Lahjakorttiratkaisu

Digital Signage

Digital Signage

HotSoft PMS

HotSoft PMS

 

Mahdollisuuksien tutkiminen Hoist Groupin kanssa oli luonnollinen lähtökohta kahden yrityksen pitkäaikaisen suhteen takia. Stora Hotellet Fjällbackassa on käyttänyt Hoist Groupin HotSoft PMS -järjestelmää melkein 2 vuosikymmenen ajan ja rakastanut sitä joustavuutensa ja talon sisäisen tuen ansiosta. Lisäksi aloitetta vauhditti Hoist Groupin Phoenix-ohjelma – merkittävä investointi auttaakseen hotelleja voittamaan pandemian vaikutukset teknologian avulla.

Stora Hotellet

 

Ratkaisu

Yksi Phoenix-ohjelman tarjoamista ratkaisuista oli Givito – kokonaisvaltianen ja joustava lahjakorttiratkaisu kaikenkokoisille hotelleille ja ravintoloille. Se vastasi hyvin Stora Hotellin tarpeeseen aloittaa lahjakorttien myyminen nopeasti ja helposti.

Lahjakorttien myynti Giviton avulla on älykäs tapa suojata tuloja ja tasapainottaa kassavirtaa. Esimerkiksi sen avulla hotellit voivat tarjota lahjakortteja vaihtoehtona hyvityksille ja saada uusia tuloja myymällä tulevaisuuteen päivättyjä lahjakortteja verkossa erikoistilanteita varten. Tietysti niitä voidaan käyttää myös perinteiseen tarkoitukseensa eli myydä lahjaksi.

Stora Hotellet otti käyttöön myös Hoist Groupin Digital Signage -ratkaisun. He halusivat, että ajantasaisen tiedon sekä lisämyyntimahdollisuuksien välittäminen vieraille olisi helppoa yleisissä tiloissa olevien näyttöjen tai asiakkaiden huoneiden televisioiden kautta.

Andreas Larsson, Hoist Groupin Ruotsin maajohtaja sanoi: “Phoenix-ohjelman tavoitteena oli tarjota opastusta ja teknologiaa, joka voisi auttaa hotelleja kriisin aikana ja sen jälkeen. Olemme iloisia, että Fjällbackan Stora Hotellet luotti meihin. He ovat olleet uskollinen asiakas monien vuosien ajan, ja olemme nyt iloisia voidessamme syventää suhdettamme. On aina ilo työskennellä kyseisen hotellin kanssa, ja odotamme innolla pitkää kumppanuutta heidän kanssaan.”

 

Hyödyt

Givito-palvelun avulla Stora Hotellet perusti verkkosivustolleen nopeasti ja helposti lahjakorttikaupan. Giviton valmiin verkkokauppamallin ansiosta sivu voidaan räätälöidä Stora Hotelletin brändin mukaan, mikä tekee siitä verkkosivuston luonnollisen jatkeen. Pian kaupan aloittamisen jälkeen ihmiset alkoivat tehdä ostoksia.

Giviton hyödyistä puheen ollen, Gustafsson sanoi: “Givito on ollut loistava ratkaisu. Meidän ei tarvitse luoda omia lahjakortteja, vaan kaiken hoitaa Givito. Saan jopa ilmoituksen, kun joku on ostanut lahjakortin. Asiakkaiden on helppo ostaa lahjakortteja verkossa. On hienoa, että kaikki on toiminut niin sujuvasti alusta loppuun.

Stora Hotellet

He odottavat myös innolla, että saavat Digital Signage -ratkaisun käyttöön hotellissa. Tämän ratkaisun avulla hotelli voi näyttää vastauksia asiakkaiden usein kysyttyihin kysymyksiin, kuten esimerkiksi aamiaisajat ja WiFi-salasana. Tämä auttaa vähentämään henkilöstön työkuormaa ruuhka-aikoina. Digital Signage antaa heille mahdollisuuden myös mukauttaa näytettävät tiedot kellonajan mukaan. Esimerkiksi sisäänkirjautumisen ruuhka-aikana hotelli voi mainostaa ravintoloitaan ja muina aikoina suositella lahjakortteja, hummerikalastusta jne.

Daniel Gustafsson kiteytti: ”Liikesuhteemme Hoist Groupiin on toiminut erittäin hyvin lähes kahden vuosikymmenen ajan. Meillä on mahtava yhteyshenkilö, joka auttaa meitä aina, jos meillä on kysyttävää tai kohtaamme ongelmia. Tämä vuosi on ollut haastava kaikille, mutta olemme optimistisia tulevaisuuden suhteen. Givito antaa meille mahdollisuuden tarjota lahjakortteja hyvitysten sijasta, ja näemme Digital Signagen valtavia etuja mainonnassa.”

"Liikesuhteemme Hoist Groupiin on toiminut erittäin hyvin lähes kahden vuosikymmenen ajan. Meillä on mahtava yhteyshenkilö, joka auttaa meitä aina, jos meillä on kysyttävää tai kohtaamme ongelmia. Tämä vuosi on ollut haastava kaikille, mutta olemme optimistisia tulevaisuuden suhteen. Givito antaa meille mahdollisuuden tarjota lahjakortteja hyvitysten sijasta, ja näemme Digital Signagen valtavia etuja mainonnassa."
Daniel Gustafsson
Hotellinjohtaja